Tule mukaan keväiseen Gotlantiin käsityöteemaiselle matkalle!
Yhdessä Wikströms Busstrafik Ab:n kanssa järjestämme käsityöteemaisen bussimatkan Gotlantiin 13.-18.5.2026. Matkanaikana pääsemme tutustumaan mm. gotlantilaiseen villatuotantoon ja nähtävyyksiin sekä Visbyssä että muualla saaressa. Käymme kehräämössä, lammastilalla ja Ingmar Bergmanin rakkaalla Fårön saarella. Matkan aikana saamme kokea Gotlannin lumon ja käymme sekä saaren etelä- että pohjoisosassa. Vaikka ohjattua ohjelmaa on suunniteltu, matkan aikana on myös aikaa neulomiselle, yhdessäololle ja omatoimiselle kiertämiselle. Oman paikkansa voi varata 2.2.2026 alkaen!
Mukana koko matkan ajan on oma bussi ja matkanjohtajana toimii värjäri Anki. Matkan voi aloittaa Kiasmalta Helsingissä ja mikäli on tarvetta katsomme onko mahdollista noukkia kyytiin matkan varrelta, sillä laivaan nousemme Turussa 13.5.2026 illalla, jonne myös palaamme aamulla 18.5.2025. Vaikka matkan teemana on käsityöt, voi osallistua vaikka ei itse ole käsityöihminen.
Torstaina 14.5.2026 siirrytään Tukholmasta Nynäshamnin kautta Visbyyhyn ja laivamatkan aikana on hyvä aika neuloa tai nauttia omakustanteinen lounas. Visbyssä olemme noin klo 15 ja ennen siirtymistä hotelliin teemme pienen kävelykierroksen Visbyn keskiaikaisessa sisäkaupungissa. Yövymme Scandic Visbyssä joka on kävelymatkan päässä Visbyn vanhasta keskustasta.
Perjantaina 15.5.2026 suuntaamme Gotlannin eteläosiin ja käymme kehräämössä Gotlands Spinneri sekä Ansarwe Farmin lammastilalla. Lounaan nautimme perinteikkäässä Holmhällarin mökkikylässä. Matkan varrella pistäydymme myös muissa kohteissa.
Lauantaina 16.5.2026 suuntaamme Fårön kauniiseen saareen, jossa tutustumme rauk-muodostelmiin sekätarkemmin tähän elokuvaohjaaja Ingmar Bergmanin rakastamaan saareen. Kun lounaan jälkeen palaamme mantereelle, on aikaa myös omatoimiseen kiertelemiseen ja illastamiseen.
Sunnuntaina 17.5.2026 lähdemme aikaisin aamulla manteretta kohti ja keskipäivän aikaan olemme Tuhlomassa, jossa vapaa aikaa ennen kuin siirrymme laivaterminaalia kohti
Matkan hintaan sisältyy kuljetukset, ohjelma, majoitus, aamiaiset sekä lounaat perjantaina ja lauantaina. Illalliset ovat omakustanteisia – Visbyssä on todella paljon hyviä ravintoloita! Tarkennettu ohjelma lähetetään osallistujille hyvissä ajoin ennen matkaa.
Matkan kokonaishinta yhden hengen huoneessa on 1037 € ja kahden hengen huoneessa 783 €. Yhden hengen huoneita on rajallinen määrä, mikäli yhden hengen huoneita ei ole saatavilla varaushetkellä olethan yhteydessä info(a)ullrikebyanki.com niin selvitetään onko mahdollista järjestää. Huonetoverin nimi voi lisätä kassavaiheessa viestikenttään Varausmaksu on 250 € maksetaan varausta tehdessä. Loput matkan hinnasta laskutetaan kun matkan toteutuminen on varmistunut, viimeistään maaliskuun lopulla.
Matka tulee myyntiin 2.2.2026 illalla ja viimeinen ilmoittautumispäivä matkalle on 28.2.2026.
HUOM! Matka toteutuu kun osallistujia on vähintään 30 henkilöä. Mikäli vähäisen osallistujamäärän takia joudumme perumaan matkan palautamme varausmaksun kokonaisuudessaan.
